perjantai 24. maaliskuuta 2017

WILD PARK

Hello babes! Siitä se vaan hujahti reilu kuukausi tosta vaan, hurjaa. Takana on siis jo kuusi viikkoa elämää Australian auringon alla ja en vaan voi käsittää miten aika menee niin hullua vauhtia! Vielä ei ole ehditty näkemään kovinkaan isoa osaa Australiasta, mutta kolmen viikon päästä alkaa kahden viikon pääsiäisloma ja sitten on aikaa matkustaa. Tällä hetkellä tarkotuksena on lähteä katsomaan tota pohjoista maanosaa, siellä kun varmasti vielä lämpöäkin riittää. Tosin ei ole säissä ollut meilläkään nyt valittamista, kun on vedelty siinä 30 lämpöasteen hujakoilla. Tällä viikolla on ropissut muutamana päivänä, mutta ei ole kyllä haitannut menoa lainkaan. Päinvastoin, ihanaa kun on saanut välillä pukea vähän pidempää lahjetta ;) Melbournessa on tullut pyörähdettyä useampaan otteeseen, se kun on vaan reilun tunnin junamatkan päässä. Ollaan käyty Moomba festivaaleilla, rannoilla, night marketilla ja shoppailemassa tottakai! Tänään oltiin koko päivän kestävällä surffireissulla ja ei jumankekka ku oli hauskaa! Onnistuin seistä viitisen kertaa laudan päällä ja pahimmilta haavereiltakin säästyttiin, kaikin puolin täydellinen aussipäivä takana!
Koulua on nyt käyty tässä neljän viikon ajan ja voin kyllä huokaista helpotuksesta, ettei nyt ihan mahdottomalta ole tuntunut. Katotaan nyt, kun alkaa valmiita töitä saamaan takasin, että onko opettajat täällä yhtään samoilla linjoilla mun kanssa :D Tavotteena on saada kouluhommat alta pois tässä seuraavan kolmen viikon aikana, niin että voi hyvin mielin jäädä lomailemaan.

Halusin jakaa muutaman kuvan meidän eläintarhareissusta, kun päästiin näkemään kenguruita ihan lähietäisyydeltä ja saatiinpa vähän antaa namujakin näillä söpöläisille. En ole mikään kova eläintarhojen kannattaja, mutta myönnän että oli kiva nähdä Australian eläimiä lähietäisyydeltä. Olihan se surullista, kun siellä isoja lintuja pidettiin pienissä häkeissä, joissa ne eivät edes päässeet lentämään. Kenguruita ollaan jo muutamaan otteeseen päästy näkemään ihan luonnossakin, mutta koalia ei vielä ole tullut vastaan. Myös papukaijoja täällä näkee melkeen päivittäin, rakastan Australian luontoa





Koitetaan palailla uudemman postauksen kanssa taas piakkoin!

<3 Linda